Härkin

Härkin

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Aloittelevan yrittäjän somen käyttö



Mikä on SWAG? Urbaanisanakirja on nykynuorison kanssa keskustellessa ainakin minulle välttämättömyys. Uusia lyhenteitä ja sanoja tulee koko ajan lisää, eikä kaikista pysy ajantasalla. Aloittelevalle yrittäjälle some voi olla samanlainen sana. Mikä se on? Mitä siellä voi tehdä ja miten? Valinnan varaa on, mikä on minun yritykselleni paras vaihtoehto vai liitynkö mukaan mahdollisimman moneen palveluun? Olen pyhästi vannonut, ettei minusta koskaan ikinä milloinkaan tule yrittäjää. Jos sellainen ihme sattuisi tapahtumaan, käyttäisin luultavasti sosiaalista mediaa tuotteiden tai palveluiden ja yritykseni markkinoinnissa. Oman yrityksen hoitaminen on kovaa työtä ja vaatii monipuolista osaamista. Aloittelevalle yrittäjälle somen käytön pitää olla helppoa ja nopeaa eli se vaatii huolellista suunnittelua. Aloitteleva yritys tarvitsee hyvät verkkosivut ja niitä pitää päivittää ahkerasti. Verkkosivujen lisäksi markkinointia ja asiakaskontakteja on hyvä pitää yllä esimerkiksi Facebookissa, jossa kampanjat ja kilpailut lisäävät asiakkaiden mielenkiintoa yritystä kohtaan ja toisaalta yrityksen näkyvyys lisääntyy. Somen käytössä pitää kuitenkin muistaa yrityksen kohderyhmä. Jos myy lonkkaproteeseja, ei Facebook ole välttämättä oikea kanava. Twitterissä twiittien näkyvyys on kiinni lukijamäärästä, eli verkoston täytyy olla laaja ja kiinnostusta pitää pitää yllä muilla keinoin. Tällä hetkellä Facebookista tavoittaa parhaiten äidit, sillä nuorten kiinnostus Facebookia kohtaan alkaa hiipua. Tuotteiden kuvat, hinnastot ja varauskalenterit ovat hyvä tapa helpottaa asiakkaan yhteydenottoa. Itse käytän lähes aina kampaamojen nettiajanvarausta, sillä voin helposti vertailla omaa kalenteriani ja yrityksen varauskalenteria kotisohvalla. Asiakkaana googletan lähes aina tuotteet tai palvelut, jotka minua kiinnostavat. Blogeista ja käyttäjien arvosteluista nousee usein esille asioita, joita itse ei ole osannut ajatella. Ja arvostelujen perusteella yrityksen tuotteiden/palveluiden tason saa helposti selville. Googletin muuten juuri tuon SWAG:in ja se tarkoittaa, että olet itsevarma, etkä pelkää nolaavasi itseäsi. Yksi yrittäjän perusominaisuuksista: tunnet tuotteesi ja uskot sen hyvyyteen. 

Somen käyttö

Facebook, Twitter, Instagram, LinkedIn ainakin. Olen laiska sosiaalisen median eli somen käyttäjä, etsin sieltä lähinnä hassuja juttuja ja keskustelen tuttujen kanssa. Ahkerasti käytän vain Facebookia, mutta uutuuden hohto on jo kadonnut. Facebookin 10-vuotis synttäreitä vietettiin kuluvalla viikolla. Onnea Zuckerbergille ystävineen hienon yhteisöpalvelun luomisesta! Käytän monien muiden lailla Facebookia markkinointikanavana, sillä päivitän sinne erään yrityksen tapahtumia ja tarjouksia,eli käytän sitä yrityksen viestintäkanavana verkkosivujen lisäksi. Somessa viestiminen on nopeaa, mutta haastavaa. Julkaisuja täytyy harkita tarkkaan, jotta asiavirheet jäävät minimiin. Sosiaalisesta mediasta on tullut työkalu opiskeluun ja vapaaehtoishommiin. Sosiaalisen median yhteisöjä on monia ja aktiivisuus kaikissa on haastavaa, se käy kokopäivätyöstä. Minulla on LinkedIn -tili, mutta sen ajantasalla pitäminen on haastavaa. Työllistymisen kannalta olisi olennaista pitää ansioluettelo LinkedIn-palvelussa ajantasaisena, jolloin omien kontaktien kontaktien kautta voisi löytää oman urapolkunsa. Tutustuin verkkoviestinnän kurssin  aikana ensimmäistä kertaa lintupalveluun eli Twitteriin. Twitterin ajatus on tehdä twiittejä, joiden merkkimäärä on rajallinen eli päivitys on tehtävä tiiviiksi. Toinen uusi tuttavuus on Instagram, jossa jaetaan kuvia. Puolensa molemmilla palveluilla, mutta tutustuttuani molempiin totesin Facebookin olevan minulle oikea yhteisöpalvelu. Siellä voin jakaa halutessani kuvia tai tekstejä tai niiden yhdistelmän ja päivitysten näkyvyyden nostaminen on helpompaa kommentoimalla omaa päivitystä. Voisinko elää ilman somea? Voisin, jollen opiskelisi viestintää.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Kuinka saada lukijoita blogille

Blogin täytyy olla kiinnostava ja innostaa osallistumaan keskusteluun eli kirjoittaja tarvitsee lukijoita, jotta blogin perimmäinen ajatus toteutuu. Mistä niitä lukijoita sitten löytää? Noh, markkinoinnin avulla tietenkin. Mitä enemmän blogin nimi esiintyy positiivisessa valossa verkkosivuilla, hakukoneissa ja blogilistoilla, sitä todennäköisempää on, että sitä luetaan. Helpoin tie tuoda ajatuksiaan esille on sosiaalinen media, kuten Facebook, LinkedIn ja Twitter. Sosiaalisessa mediassa on helppo jakaa yksittäisiä artikkeleita ja hakea näin lukijakuntaa blogille. Erityisen helpoksi sen tekevät sovellukset, joiden avulla saman päivityksen voi jakaa automaattisesti kaikille sosiaalisen median tileille.

Toinen hyvä keino markkinoida blogiaan, on vierailla muiden blogeissa tai keskustelufoorumeilla ja jättää jälkeensä kommentteja. Voi esimerkiksi luoda linkin kommenttikenttään ja todeta, että "blogistani löytyy xx asiaan yksityiskohtaiset ohjeet".

Älä tee niinku mie teen, tee niinku mie sanon. Lukiessani erinäisiä ohjeita lukijoiden blogiin houkuttelemiseen tajusin tehneeni virheen jos toisenkin. Kultainen sääntö oli: kirjoita säännöllisesti. Lupaan jatkossa olla säntillisempi!