Onpa aikaa taas vierähtänyt! Lupaukseni päivittää blogia säännöllisesti alkaa yhä enemmän ja enemmän muistuttaa uuden vuoden lupausta: syön terveellisemmin, liikun enemmän ja hoidan asiat ajoissa. Todellisuudessa kuitenkin istun sohvalla karkkipussi sylissä ja katson televisiosta urheilua. Sehän on melkein kuin itse liikkuisi. Ajattelen ettei yksi pussi maata kaada ja aina voin aloittaa huomenna. Aihekin on haastava: Wikin käyttö yrityksessä.
Tänään tartuin itseäni niskasta kiinni ja tartuin Wiki haasteeseen (lue: annoin itselleni luvan varata ajan kampaajalle, jos hoidan ensin kaikki keskeneräiset työt). Google ja muut hakukoneet olivat kovassa käytössä yrittäessäni ymmärtää mikä Wiki oikeastaan on ja missä sitä voi käyttää. Wiki on Intranetin ja verkkosivuston ohella yritykselle hyvä tiedonvälityskanava, jonka sisältöä käyttäjät voivat muokata haluamallaan tavalla. Toisin kuin monet sosiaalisen median palvelut, Wikit ovat kahdensuuntaisia tiedon valtateitä.
Yrityksissä Wikin käyttö on kyseenalaista. Toisaalta tiedon jakaminen on helppoa, kun kuka tahansa voi päivittää Wikiä esimerkiksi projekteissa. Useamman päivittäjän wikissä virheet vähenevät, sillä moni lukee päivitykset ja kirjoittajan sokeus virheilleen tulee nopeasti korjatuksi. Toisaalta tiedon jakaminen Wikissä on jopa vaarallista, sillä tietoa voi vääristää kuka tahansa, eli yritykselle voi tehdä paljon hallaa Wikin kautta.
Mitä Wikissä sitten voi jakaa? Yleishyödyllistä tietoa. Ei missään nimessä yrityksen päätöksentekoon liittyviä asiakirjoja, jollei käytössä ole hyvä suojaus. Yrityksessä hyödyntäisin Wikiä projektialustana ja käyttäisin sitä viestinnän tukena.
Päätän tämänkertaisen päivitykseni tähän. Sohvalle, ilman karkkipussia. Edistystä kai sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti